Homoaktivistien solutustoiminta
Homoaktivistit harjoittavat maailmalla ja Suomessa soluttautumista kristillisiin eheytymisryhmiin. Homoaktivisti teeskentelee haluavansa eheytyä heteroksi ja soluttautuu kristillisiin eheytymisryhmiin aikomuksenaan vahingoittaa ja tuhota näiden kristillisten ryhmien työ.
Aion tässä kirjoituksessa käsitellä tätä aihetta ottaen esille mielenkiintoisia seikkoja, jotka tuovat esille sen että homoudesta eheytyminen on mahdollista. Kirjoituksessa tulee myös esille kuinka likaisia keinoja homoaktivistit käyttävät koittaessaan tuhota toisinajattelijoiden työtä sekä kristillisiin arvoihin perustuvaa eheytystoimintaa. Tuon sen tässä myös esille, että kaikki homoseksuaalit eivät toimi kuten homoaktivistit. Yleistäminen on aina väärin, siksi toin sen esille, että kaikki homoaktivistit eivät toimi kuten kirjoituksestani käy ilmi.
Kristitty terapeutti Lesley Pilkington tapasi kristillisessä konferenssissa henkilön (Patrick Strudwick), joka sanoi haluavansa potilaaksi päästääkseen eroon homoseksuaalisesta taipumuksestaan. Jälkikäteen paljastui, että potilas oli toimittaja ja homoaktivisti, joka oli salaisesti nauhoittanut kaikki terapiaistunnot ja tehnyt valituksen terapeuttien ammattijärjestölle (British Association for Counselling and Psychotherapy). "Potilaan" tekemän valituksen jälkiseuraamuksena kristitty terapeutti menetti oikeutensa toimia ammattiyhdistyksen valtuuttamana terapeuttina.
Toimittaja Patrick Strudwickin lausunnon mukaan terapiassa homoseksuaalisuuden pitäminen sairautena on kauhistuttavaa. Terapeuttien ammattijärjestö piti terapiaa absurdina. Pilkingtonin mukaan terapian menetelmä on laillinen ja toimiva.
Patrick oli teipannut nauhoittimen vatsansa ympärille. Patrick kysyi terapiassa onko homoseksuaalisuus henkinen sairaus, addiktio vai epäuskonnollinen ilmiö. Lesley vastai: " Se on kaikkea tuota".
Toimittaja Michel Lizotte on sanonut, että hän oppi yhteiskunnasta käsityksen, jonka mukaan jotkut ihmiset syntyvät homoseksuaaleiksi ja sitä on mahdotonta muuttaa; jos koitat muuttaa heitä niin aiheutat vahinkoa heille.
Lizotte oli mukana samaa sukupuolten olevien avioliitto keskusteluissa. Hän yllättyi kun hän ymmärsi, että entisiä homoseksuaaleja onkin olemassa. Hän yllättyi siitä kuinka entiset homoseksuaaliset miehet ja naiset olivat kyenneet hylkäämään homoseksuaalisen elämäntavan sekä voittamaan viehätyksen samaa sukupuolta kohtaan. 2003 Lizotte alkoi haastattelemaan entisiä homoseksuaaleja sekä terapeutteja, jotka olivat erikoistuneet uudelleen suuntautumisen terapiaan. 2007 hän julkaisi kirjan nimeltään “Homosexuality: the Myths and the Facts” (L’homosexualité : les mythes et les faits) Homoseksuaalisuus myytit ja faktat.
Lizotte kertoi, että media on koittanut tuhota hänen maineensa. Erityisesti La Pressen kolumnisti Patrick Lagacé on syyttänyt häntä homoseksuaalisen asian pakkomielteestä, vihjaten että Lizotte on kaapissa oleva homoseksuaali.
Lizotte itse taistelee ihmisten oikeuksien puolesta, jotka haluavat vapautua seksuaalisesta suuntautumisesta samaa sukupuolta kohtaan. Lizotten mukaan aktivistit sabotoivat ja protestoivat konferensseja, jotka on järjestetty entisille homoseksuaaleille.
Lizotte kertoi, että ihmisten oikeuksia kuulla vapautumisesta samaa sukupuolta kohtaan ei kunnioiteta, eikä entisten homoseksuaalien oikeutta kertoa heidän todistuksiaan, koska aktivistit häiritsevät ja sabotoivat näitä tilaisuuksia.
Lizotten mukaan jokaisella joka kärsii seksuaalisesta suuntautumisesta samaa sukupuolta olevaa kohtaa on oikeus tietää, että häntä voidaan auttaa hyväksymään se tai auttaa häntä vapautumaan siitä.
Michel Lizotten mukaan kiusaaminen ei ole ainoa syy, joka saa homoseksuaalin harkitsemaan itsemurhaa. Lizotte kertoi että jotkut entiset homoseksuaalit ovat kertoneet kuinka homoseksuaalinen elämäntapa sai heidät voimaan pahoin, jonka seurauksena heille tuli itsemurha ajatuksia. Jotkut tekevät itsemurha yrityksiä ja jotkut onnistuvat tekemään itsemurhan.
omoaktivistit käyttävät varsin likaisia keinoja koittaessaan tuhota entisten homoseksuaalien eheytymisen, jotka vapaaehtoisesti haluavat muuttua seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroseksuaalisiksi.
Ymmärrämme paremmin homoaktivistien häiriökäyttäytymistä kun tiedämme mitä Marshall K. Kirk ja Erastes Pill kirjoittivat marraskuussa 1987 Guide lehdessä artikkelissa "The Overhauling of Straight America". Tätä artikkelia pidetään homoseksuaalisen liikkeen "raamattuna". Artikkeli tuo esille kuuden askeleen strategian kuinka toteutetaan propagandakampanja, jossa oma agenda tehdään hyväksytyksi ja tuhotaan toisinajattelijat suvaitsemattomina sekä pahoina ihmisinä. Artikkelin kuusi askelta ovat:
1. Puhu homoudesta äänekkäästi ja niin usein kuin mahdollista
2. Esitä homot uhreina, ei aggressiivisina hyökkääjinä
3. Anna myötämielisille perusteita
4. Esitä homot hyvinä
5. Esitä vastustajat pahoina
6. Rahoita kampanjaa
Homoaktivistien solutustoiminta ex-homoseksuaalien eheytystoimintaa kohtaan paljastaa meille sen kuinka 1980-luvun lopussa alkaneen homokampanjan toimintatavat ovat käytössä homoaktivisteilla.
Homoaktivistien solutustoiminnan kautta homoseksuaalisuus saa taas julkisuutta, jossa homoseksuaalit esitetään hyvinä ja toisinajattelijat pahoina. Sama vanha kaava, jota toistetaan koko ajan yhä uudelleen.
Homoaktivistit valehtelevat haluavansa eheytyä homoudesta. heidän tarkoituksensa on valheen kautta koittaa tuhota toisinajattelijat. Homoaktivistit koitta tuhota ja sabotoida eheytymistoiminnan, koska jokainen eheytynyt entinen homoseksuaali todistaa vääräksi homoseksualismia puoltavan lausunnon, jonka mukaan homous on synnynnäistä. Ymmärrän hyvin sen miksi homoaktivistit koittavat tuhota eheytymistoimintaa. Heidän tavoite tuhota tämä toiminta on aikoja sitten jo tuomittu epäonnistumaan, koska monet tuhannet entiset eheytyneet homoseksualistit kumoavat homouden olevan synnynnäistä, koska siitä voi muuttua heteroksi.
Homoseksualistit ovat kovasti peräänkuuluttaneet suvaitsevaisuutta, mutta he eivät itse suvaitse toisinajattelijoita, vaan koittavat tuhota heidät. Tietenkään kaikki homoseksuaalit eivät osallistu solutustoimintaan, mutta maailmalla ja Suomessa olevat tapaukset osoittavat, että tämä on tarkasti harkittu juttu, jonka takana ovat useat homoseksualistit.
Patrick Strudwickin tapaus osoittaa, että homoaktivistit rakentavat tarkoituksellisesti ansoja ja koittavat kaikin tavoin manipuloida sekä johdatella kristittyjä eheytystyöntekijöitä puhumaan homoudesta negatiiviseen sävyyn.
Patrick johdatteli Lesleyn vastaamaan hänen kysymykseensa siten, että hän pääsi syyttämään Lesleytä. Tämä on vanha kiero ja kavala tapa tehdä toisesta syylllinen, eli johdatella häntä syyllisen penkille istumaan.
Eräs homoaktivistien vanha toimintatapa on koittaa syyttää toisinajattelijoita kaappihomoiksi, kuten myös Michel Lizottea väärin perustein syytettiin. Samoin homoaktivistit sanovat hyvin usein, että toisinajattelijoilla on pakkomielle ja homofobia. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä toisinajattelijan arvomaailma seksuaalisuudesta on erilainen kuin homoseksuaaleilla. Mielestäni homoaktivistien toisinajattelijoiden mustamaalaaminen, vääristyneen valheen kautta soluttautuminen osoittaa pakkomielettä tuhota toisinajattelijat sekä heterofobiaa, jossa koitetaan väkisin tuhota ja sabotoida ihmisen oma valinta, jossa hän haluaa muuttua homosta heteroksi.
Homoaktivistien toiminta on myös suvaitsematonta, sillä he eivät halua antaa toisinajattelijalle oikeutta ajatella eri tavalla kuin he, eivätkä he kunnioita ihmisen omaa vapaata tahtoa muuttua homosta heteroksi.
Raamatun sanan valossa homoaktivistien toiminta on erittäin kieroa ja kavalaa. Jos joku Herran Jeesuksen opetuslapsi teeskentelisi olevansa homoseksuaali ja soluttautuisi homoyhteisöön raportoidakseen sitä kautta homoudesta, niin hän toimisi väärin. Ensinnäkin Raamatun mukaan on syntiä valehdella olevansa jotakin mitä ei todellisuudessa ole.
Ihmisarvoa ei loukkaa se jos sanoo homouden olevan syntiä. Käännän asian päinvastoin. Herran Jeesuksen opetuslapsi voisi sanoa, että hänen ihmisarvoaan loukataan sanomalla, ettei hän saa uskoa homouden olevan syntiä. Huomaatko, että kun on kyse uskosta, vakaumuksesta tai seksuaalisuudesta, niin ei ole kyse ihmisarvon alentamisesta jos ei ole samaa mieltä kuin toinen on. Erilaisen mielipiteen kertominen uskonvakaumuksen tai henkilökohtaisen valinnan mukaan ei ole ihmisarvoa alentavaa, eikä varsinkaan silloin jos asia tuodaan esille toista kunnioittaen, ei ivaten ja pilkaten.
okaisella ihmisellä on vapaus ja oikeus valita millä tavalla harjoittaa seksuaalisuuttaan, sitä emme voi kieltää keneltäkään. Mutta koska homous on syntiä, niin meillä on myös oikeus sanoa se synniksi. Ihmiset saavat sitten itse päättää mihin uskovat tai ovat uskomatta. Jumala asetti seksuaalisen rakkauden miehen ja naisen väliseksi. Siksi vain tämä seksuaalinen yhteys tuo todellisen onnellisuuden.
Monet ihmiset ovat muuttuneet homoseksuaaleista heteroiksi, kun ovat tulleet uskoon Herraan Jeesukseen. Eläviä todisteita on siis vaikka kuinka paljon. Uskovat eivät pakota ketään väkisin muuttumaan, vaan se on aina vapaaehtoista tai ainakin siellä missä ihmiset ovat terveessä, vastuuntuntoisessa sekä Raamatun mukaisessa uskossa Herraan Jeesukseen, niin siellä ihminen saa vapaasti muuttua ja uskoa Herraan Jeesukseen.
Korostan vielä sitä, että kukaan ei voi painostaa tai muuttaa ketään väkisin, vaan se on vapaaehtoista. Jos homoseksuaali uudestisyntyy ylhäältä uskoessaan Herraan Jeesukseen ja hän haluaa muuttua, niin jokaisen tulisi myös hyväksyä se, vaikka ei uskoisi Jeesukseen.
Kirjoitus kokonaisuudessaan sivullani: http://koti.phnet.fi/petripaavola/homoaktivistit.html
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
En havaitse, että kommentoija Heikkinen pyrkisi kumoamaan esitettyjä väittämiä. Havaitsen, että kommentoija Heikkinen pyrkii vähättelemään mahdollisia vainojen uhreja.
en lainkaan vähättele, homoseksuaalisuuden takia kiusattujen kohtalo on ollut usein kohtuuton.
tietenkin seksuaalisuudestaan epävarmat henkilöt voivat hyötyä esimerkiksi kristillisen yhteisön tuesta, mutta korostan tässä yhteydessä, että tuen pitää silloin perustua yksilön oman tietoisuuden ja persoonan kehittämiseen eikä esimerkiksi synnintunnolla painostamiseen.
edit:
"Lizotten mukaan jokaisella joka kärsii seksuaalisesta suuntautumisesta samaa sukupuolta olevaa kohtaa on oikeus tietää, että häntä voidaan auttaa hyväksymään se tai auttaa häntä vapautumaan siitä."
psykiatriakin tuntee tämän ilmiön, itseä häiritsevä homoseksuaalisuus on ihan pätevä sairausluokitus.
Toinen näkökanta: Guardianin juttu: http://www.guardian.co.uk/world/2011/may/27/gay-conversion-therapy-patri...
Saako sanoa että blogistin habitus viiksineen ja treenattu kroppa liian pieneen paitaan sullottuna on jotenkin... homoeroottinen?
Onko tietoa, tai viitsiikö blogisti itse kertoa, mihin kaikkiin järjestöihin hän itse on "soluttautunut"?
Mitähän herra Paavola täällä kitisee kun hän saisi riemukkaan vastaanoton täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Westboron_baptistikirkko
Itsekin voisit olla DTM:ssä kaltaistesi muodostaman junan kyydissä täällä valittamisen sijaan.
Monet blogistin esittämät huolet ovat varmasti totta. Se, mitä aivan kaikki näihin asiaan konservatiivisesti suhtautuvat eivät kuitenkaan ota huomioon, on historian painolasti seksuaalivähemmistöjen vainoamisessa. Suomessakin on ollut vaiheita, jolloin homoseksuaalisuuden toteuttaminen on merkinnyt vankilatuomiota tai pakkoeheyttämistä mielisairaalassa ja sama on koskenut myös useimpia muitakin läntisiä teollisuusmaita aina 1900-luvun jälkipuoliskollekin asti.
Näissä seksuaalivähemmistöjen oikeuskysymyksissä tulisi erotella kaksi erillistä problematiikkaa:
* Mitkä ovat sellaisia perusihmisoikeuksia, jotka tulee ehdottomasti turvata ihmisille heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan ja parisuhdestatuksestaan riippumatta? Tällaisiin kuuluvat minusta esimerkiksi oikeus vapauteen ja suoja työsyrjinnältä.
* Mitkä ovat yhteiskunnallisia erioikeuksia, joita on muutenkin rajoitettu, koska niihin liittyy ristiriitoja muiden henkilöiden oikeuksien kanssa? Tällaisiin kuuluu minusta esimerkiksi oikeus adoptoida lapsia, joka ei ole todellakaan muiltakaan osin perusoikeuksiin kuuluva vaan poikkeuksellinen lastensuojelullisista syistä tehtävä juridinen toimenpide, jolla tavoitellaan vanhempansa menettäneiden lasten etua.
Huomioita.
"Aion tässä kirjoituksessa käsitellä tätä aihetta ottaen esille mielenkiintoisia seikkoja, jotka tuovat esille sen että homoudesta eheytyminen on mahdollista."
- Lause lähtee ajatuksesta että homous olisi sairaus josta voi parantua. Tämän kertoo heti alkuus sana "eheytyminen" joka merkitsee sitä, että homot olisvat jotenkin rikki... Näin ei kuitenkaan ole, joten lause menettää merkityksensä.
On tietysti joitain ihmisiä jokaisessa joukossa jotka luulevat olevansa jotain, mitä eivät ole. On uskovaisiakin, jotka eivät todellisuudessa ole uskossa, vain näyttelevät sellaista jostain syystä. Samoin on Homoissa joitain, jotka eivät ole homoja, vain haluavat olla sellaisa syystä tai toisesta. Ehkä he ovat bi-seksuaaleja tjn. Näille mainittu "eheytyminen" on helppoa sikäli, että taipumus vastakkaiseen sukupuoleen on olemassa. Aidosti homoilla sitä ei ole ja näin ollen "eheytyminenkin" on vain typerää sananhelinää.
"Lizotte kertoi että jotkut entiset homoseksuaalit ovat kertoneet kuinka homoseksuaalinen elämäntapa sai heidät voimaan pahoin, jonka seurauksena heille tuli itsemurha ajatuksia."
- Aivan varmasti. Tätä en kiistä. Homoseksuaalinen elämäntapa saa sen harjoittajan varmasti voimaan pahoin JOS sitä harjoitetaan tiukkapipoisessa Ja/tai uskonnolliseessa ympäristössä. Jos jatkuvasti joutuu tukahduttamaan itsensä tai joutuu yhteisön silmätikuksi ("kun se on sellainen poika/tyttö..."), se varmasti on tuhoisaa jokaisen ihmisen psyykkeelle. Pahoinvointi ja itsemurha ajatuksetkin on siis täysin mahdollisia ellei peräti todennäköisiä tälläisessä sairaassa ympäristossä.
Kristittyjen eheytymisteoria on suuri kusetus. Se on osa Kristillistä propagandaa jonka tarkoitus on vain ja ainoastaan saada sairaalla ja kierolla keinolla jäseniä omaan kutistuvaan kerhoonsa. Se on kuitenkin väärä tapa. Paljon paremmin ihmisiä tulisi jos kirkko avautuisi ja lakkaisi tuomitsemisen. Näin avoimesti Homoseksuaalitkin voisivat olla onnellisia Kristuksessa ja kuitenkin oma itsensä. Se olisi myös Jumalan sanan mukaista. "Rakasta lähimmäistäsi"...jne.
PS: Amerkiialaisten äärifundamentalistikristittyjen nettisivujen siteeraaminen Ei tuo uskottavuutta asiallesi... Koitahan joskus ihan omiakin ajatuksia..
Ecce homo = katso ihminen (kärsivä ihminen). Sanonta ei viittaa mitenkään homoseksuaalisuuteen. Dari-annen pakkomielle tuoda eri keskusteluissa tätä latinankielistä sanontaa esiin muka homouteen viittaavana, mitä se ei siis ole, on vastenmielistä ja tuomittavaa.
Oletko muuten Piho huomannut että toteutat tuota Paavolan artikkelin ensimmäistä porrasta varmasti enemmän kuin kukaan muu US Puheenvuorossa?
"1. Puhu homoudesta äänekkäästi ja niin usein kuin mahdollista"
Myöskään Paavolalla ei taida olla ihan puhtaita jauhoja pussissaan asian suhteen.
Siinäpä tuomitset.
Sinun tomiosi jääköön Jumalan käteen.
hups...tuomio taas, joo nyt tuli ehdotus puolueeksi: Tuomiopuolue.
"Dari-anne", "Ecce Homo" on latinaa, joka suomeksi käännettynä tarkoittaa "Katso ihmistä". Näin maaherra Pontius Pilatus sanoi juutalaisille ylipapeille ja heidän palvelijoilleen. Vastauksena Pilatukselle juutalaiset huusivat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" (Ks. Joh. 19:5,6)
Heteron elämä on turvallisempaa kuin seksuaalivähemmistön.
Seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten elämä on vaarallisempaa ja riskialttiimpaa.
Näin toteaa tuore yhdysvaltalainen tutkimus, jossa selvitettiin seksuaalivähemmistöjen elämäntapoja. Tutkimuksen on rahoittanut Yhdysvaltojen terveysviranomaiset.
Tutkimuksessa selvitettiin amerikkalaisten yläkoululaisten ja lukiolaisten elämäntapaa suhteessa heidän seksuaaliseen identiteettiinsä.
Selvisi, että itseään homona, lesbona tai bi-seksuaalina pitävät nuoret altistuivat heteroita useammin erilaisille vaaratekijöille, kuten päihdeongelmille, itsemurhille ja holtittomalle seksuaaliselle käyttäytymiselle.
Esimerkiksi tupakointi oli seksuaalivähemmistöön kuuluvien keskuudessa yli kaksi kertaa yleisempää tutkimusjaksolla verrattuna heteroihin. Homo, lesbo tai bi myös pyöräilee useammin ilman kypärää, tutkimuksessa havaittiin.
Lisäksi samaa sukupuolta olevien ihmisten kanssa sukupuoliyhteydessä olleet opiskelijat saivat useammin sukupuolitauteja kuin pelkästään heterosuhteissa pysyneet.
Tutkijat uskovat, että vähemmistössä olevien opiskelijoiden vaaroille alttiimpi elämäntapa voi kummuta ahdistuksesta, jonka vähemmistöasema ja siihen liittyvä irtaantuminen valtavirrasta aiheuttaa.
Terveysviranomaisten tutkimus suosittaa, että koulut ottavat seksuaalivähemmistöjen ongelmat huomioon ja puuttuvat niihin. Heteronormista poikkeavan seksuaalisuuden hyväksyminen avoimesti ja julkisesti vähentää tutkijoiden mukaan vähemmistöjen riskialttiutta.
Kyselytutkimus toteutettiin vuosina 2001-2009 ja siihen osallistui yli 150 000 nuorta seitsemässä osavaltiossa.
"Korostan vielä sitä, että kukaan ei voi painostaa tai muuttaa ketään väkisin, vaan se on vapaaehtoista. Jos homoseksuaali uudestisyntyy ylhäältä uskoessaan Herraan Jeesukseen ja hän haluaa muuttua, niin jokaisen tulisi myös hyväksyä se, vaikka ei uskoisi Jeesukseen."
-Totta kai hyväksyn kaikki. Pidän kaikkiia saman arvoisina ihmisinä. Kirkko ei näin tee.
Toisekseen, Väitän, ettei yksikään aidosti homoseksuaali ole koskaan "parantunut sairaudestaan" (Uskovaisten termi, ei minun). Joko parantuneet eivät alkujaankaan ole olleet Homoja tai sitten he vain näyttelevät parantunutta.
Kolmanneksi: Raamatunlauseet ei paljon paina muuten kuin uskovaiseen mieleen. Meille Realisteille maailma on erilainen: Avoimempi, paikka jossa voi elää ja hengittää sellaisena kuin on.
Uskontoon vedoten ei voi puhua sairaudesta. Laki kieltää kansanryhmän asettamisen epäilyttävään valoon sairauden perusteella. Näin on linjannut valtakunnansyyttäjä.
Synti taas on uskonnollinen termi, jonka käytölle ei ole estettä.
Vastaan jo ekan lauseen jälkeen koska ylipitkiä uskovaishorinoita ei kukaan viitsi lukea. Me saammekin periä kaikkea ihanaa ja meitä myös velvoittavaa täällä maan päällä. Saamme periä kielen kultuurin ystävät ja kyvyn inhimmillisyyteen. Sitten joudumme vielä kestämään kaiken maailman lahkohöyrypäitä keskuudessamme. Mutta ei se mitään. Pitää vaan katsoa että ne ei kiusaa heikompia. Olen iloinen noista "soluttautujoista", he oikeasti välittävät veljistään!
Vastakkaista näkemystä edustaa emerituspiispa John Spong
Otan suoran lainauksen pro gradustani (erään blogini yhteydessä on linkki siihen):
"Helsingin kirkkopäiville 2003 oli puhujavieraaksi kutsuttu episkopaalikirkon piispa John Shelby Spong Yhdysvalloista. Tämä kielsi kristinuskon keskeiset opit, kuten syntiinlankeemuksen historiallisuuden ja Kristuksen sovitustyön. Myöskään hän ei uskonut persoonallisen Jumalan olemassaoloon. (Pastori) Halvar Sandell totesi värikkäästi tässä tapauksessa "suden näyttävän avoimesti kulmahampaansa". (s. 44)
Tällaisia käsityksiä omaava henkilö (kuten Spong) ei siis voi olla Raamatullisessa mielessä uskova ja kristitty.
Johtuuko se siitä, että 300-luvulla tehtiin kaikenlaisia setien päätöksiä, että tähän saa uskoa ja tähän taas ei, ja koska ihmiset eivät usko näiden 300-luvun setien kanssa samalla tavalla, he ovat vähemmän päteviä uskomaan. Kannattaa ajatella ihan itse ja ottaa selvää.
Nythän on julkaistu apokryfiset kirjoitukset. Se, että joku setä on kieltänyt uskomasta näihin ennen kuin on edes tietänyt niiden olemassaoloa, ei ole peruste torjua niitä.
Esim. reinkarnaation saatettiin uskoa ennen 300-lukua.
nyt myös suomessa ;
http://ranneliike.net/teema/aslan-vaittaa-homoaktivistien-yrittavan-solu...
"Eheytyneet" homoseksuaalit ovat eheytyneet vain ja ainoastaan koska ovat ottaneet sydämeensä Jeesuksen Kristyksen vapahtajanaan.
Onko kukaan kuullut homosta, joka olisi kääntynyt heteroksi ilman että olisi hurahtanut uskoon?
Petri Paavola
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Homoaktivistit ovat Saatanan asialla.
Monien mielestä fundamentalistit ovat saatanan asialla!
Monien mielestä saatana on fundamentalistien asialla!
On olemassa sanonta: Lukea kuin Piru raamattua. Ehkä se kiteyttää tämänkin fundamentalismin aseman.. jollain tavalla.
Ovatko he saatanan asialla tietoisesti vai tietämättään?
Itse olen usein ihmetellyt, että mahtoiko se jeesus olla homo.
Hänhän ei mennyt koskaan naimisiin. Tyttöystäviäkään ei tiettävästi ollut.
Sen sijaan hän vietti kovasti paljon ja intiimisti aikaa 12 opetuslapsensa kanssa. Nämä olivat kaikki miehiä.
Opetuslapsistakaan kukaan ei kai ollut naimisissa.
Mitähän jeesus mahtoi lopulta tarkoittaa sanoessaan, että "antakaa kaikkien lasten tulla luokseni?". Tätä sanontaahan ainakin katolisen kirkon papit ovat kovinkin vapaasti tulkinneet.
Eräiden teorioiden mukaan:
-Jeesuksen Äiti, Maria, oli ollut aiemmin liitossa. Joten aviolitto huomattavasti vanhemman, Joosefin kanssa olisi ollut ns. Uusioperhe. Tämä selittäisi raamatun maininnat Jeesuksen veljestä.
-Maria Magdalena on ollut Jeesuksen Vaimo.
Tietysti, hieman täytyy ihmetellä kundia, joka mieluummin viihtuu 12 miehen kanssa kuin yhdenkään naisen. Jos raamattua kirjaimellisesti tulkitaan siis..
Niin, ja jos 13 alle 3-kymppistä kundia pannaan yhteen eikä kukaan puhu naisista tai formuloista niin tilanteessa on jotain epäluonnollista. Tai sitten raamattu ei kerro kaikkea.
@Janne Salonen
Ehkä kundit muistelivat inttiaikoja? Hylsyjä pöydät täynnä jne.
Hyvinkin luonnollinen selitys.
"Jeesuksen Äiti, Maria, oli ollut aiemmin liitossa."
"Maria Magdalena on ollut Jeesuksen Vaimo".
Nämä teoriat ovat täysiä valheita ja satuja.
Jeesuksen suhtautumisessa opetuslapsiinsa ei ollut mukana mitään homoerotiikkaa! On täysin saatanallista väittää, että siinä olisi ollut mukana jotakin homouteen liittyvää. JUMALALLINEN KESKINÄINEN RAKKAUS ON AIVAN MUUTA.
Teorian mukaan Magdalan Maria olisi ollut Jeesuksen vaimo. Se perustuu Gnostilaisista evankeliumeista tehtyihin tulkintoihin. Marian evankeliumin lopussa Maria Magdalena (Magdalan Maria) esitetään Jeesuksen suosikkioppilaana.
Apokryfisessä Filippuksen evankeliumissa Jeesuksen ja Marian suhde esitetään varsin kuumana (raamtullisessa kontekstissa tietysti) ja Jeesus esimerkiksi suutelee Mariaa.
Opetuslapset ”kysyivät Vapahtajalta: ’Miksi sinä rakastat häntä enemmän kuin meitä?’ Hän vastasi ja sanoi heille: ’Miksi en rakasta teitä kuten häntä?”
Vastaus lienne selvä, kun ajatellaan sukupuolia.
Matt 13:53-57
"53 Kaikki nämä vertaukset kerrottuaan Jeesus lähti siltä seudulta
54 ja meni kotikaupunkiinsa. Hän opetti ihmisiä heidän synagogassaan, ja hämmästyksissään he kysyivät: "Mistä hänellä on tämä viisaus, mistä voima tehdä ihmeitä?
55 Eikö hän ole se rakennusmiehen poika? Eikö hänen äitinsä nimi ole Maria, ja ovathan Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas hänen veljiään?
56 Hänen sisarensakin asuvat kaikki täällä missä mekin. Mistä hän on voinut saada tämän kaiken?"
57 Näin he torjuivat hänet."
Siis: Jeesuksen kotiseudulla ihmiset tunnistivat Jeesuksen ainakin neljän nimeltä mainitun miespuolisen henkilön veljeksi ja mainintana oli myös, että Jeesuksella oli myös ainakin yksi sisar.
II
Joosef ei ollut Jeesuksen Biologinen isä: Mariahan tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä(Tämä tarvitsee TODELLAKIN uskoa). Silti Joosef on mainittu Jeesuksen sukuluettelossa Jeesuksen isänä.. Matt 1:1-2 (olisiko Juutalaistyttö valehdellut lapsen isästä..???) Lisäksi Marian hedelmöittymisen aikaan Joosef ja maria olivat vain kihloissa, mikä lisää edelleenkin epäilyä "pienestä" huijauksesta lapsen alkuperästä..
Jeesus vietiin (raamatun mukaan) vastasyntyneenä Egyptiin pakoon Herodesta. Paluu tapahtui herodeksen kuoltua. Herodes kuitenkin kuoli 4 eaa, joten jeesuksen on täytynyt sýntyä useita vuosia ennen itseään (ekr). Tähtitiede onkin sijoittanut yhden mahdollisen konjunktion (joulun tähti) aikaan n. 7 ekr. Näin ollen pako olisi kestänyt kolme vuotta.
Jeesus EI syntynyt Nasaretissa. Palattuaan Egyptistä Joosef Asettui nasaretiin, jolloin Jeesustakin alettiin kutsumaan Nasaretilaiseski. Matt 19-23
"19 Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa 20 ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet."
21 Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan.
22 Mutta kun hän kuuli, että Juudean kuninkaaksi oli Herodeksen jälkeen tullut tämän poika Arkelaos, hän ei uskaltanut mennä sinne. Saatuaan sitten unessa ohjeen hän meni Galileaan
23 ja asettui siellä kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret. Näin tapahtui, jotta kävisi toteen profeettojen ennustus: häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi."
Mielenkiintoista on se, että kuinka paljon näitä epäloogisuuksia, suoria valheeksi tunnistettavia asioita ja muita.. vähintäänkin erikoisuuksia Raamatun kertomuksista tarvitsee kaivaa, että Uskovaisetkin ymmärtäisivät totuuden: Raamattu on ihmisen kertomus tapahtumista. Siksi siihen pitääkin suhtautua ihmisen kertomuksena, ei ainoana oikeana totuutena. Sillä sitä se ei ole, minkä todistaa raamattu itse. Minä en kiistä kenekään uskoa tai sen perusteita. Mutta kiistän raamatun oikeellisuuden perusteluna millekään asialle. Etenkään kun ne koskevat ihmisiä, joita raamattu ei kosketa.
Jos terveydenhuollon ammattihenkilö Suomessa yrittää muuttaa potilaan seksuaalista suuntautumista, on asiasta syytä tehdä ilmoitus Valviralle, mahdollisesti myös poliisille. Sellaisen puoskarin ammatinharjoittamisoikeudet ovat todellisessa vaarassa.
Kiitos Jeesus, että annoit oikeutta kalifornialaisille
http://brandtstandard.com/2011/12/09/prop-h8-overturned-gay-marriage-ban...
http://www.huffingtonpost.com/2010/08/04/prop-8-overturned-gay-mar_n_671...
Homot ovat uskovaisille pakkomielle. Jos te saatte kolme homoa tai lesboa "eheytettyä" meitä on satojatuhansia ja miljoonia lisää. Pitäisi varmaan rakentaa internointileirejä homoille ja aloittaa laaja-alainen eheytys. Olisiko helpompaa antaa ihmisten olla mitä ovat. Eivät homotkaan eheytä uskovaisia uskottomiksi.
Mainittu terapeutti sai rangaistuksen epäeettisestä ammatin harjoittamisesta. Vastuulliset terapeutit auttavat ratkaisemaan ihmisten ongelmia, ei kuviteltuja yhteiskunnan ongelmia.
Paljon enemmän pitäisi puhua hengellisestä väkivallasta, jota kaiken maailman lahkot koko ajan jäsenilleen aiheuttavat. Eheyttäminen uskovaisista normaaleiksi ajattelevaksi empaattisiksi ihmiseksi, olisi oikeasti helpompi haaste.
Eiköhän se, että kirkko ja valtio otti pois rahat eheyttäjiltä antanut selkeän vietin, mitä yhteiskunta ei halua.
Aatuhan järjesti tuota eheytystä, kokosi homoja leireille ja tuhkasi heitä. On siis kokemuksia fundisten touhuista. Tosin SS-joukkojen mukana oli aina poikabordellit, onko fundiksillakin moisia harrastuksia. Mutta eihän omaan pesään kustä, vaan nautitaan kaikesta siitä mikä kielletään muilta.
Koeta nyt, Alexius, käsittää, ettei Aatu ollut mikään uskovainen kristitty. Hän nimenomaan vainosi myös tunnustavia saksalaisia kristittyjä. Tunnetuin heistä on Dietrich Bonhoeffer, joka oli Aatun henkilökohtainen vanki, ja joka Aatun määräyksellä teloitettiin aivan sodan loppuvaiheissa.
Aatu uskoi, jos uskoi, noitiin ja johonkin muinaisgermaaniseen pakanauskontoon. Kerrotaan erään natsin kuolinilmoituksessa lukeneen: "Hän kuoli uskossa Hitleriin". Eiköhän tämä kerro riittävästi natsien uskonnosta!
Mikä hyvä, missä minä väitä, että Aatu olisi ollut kristitty? Esitän vaan historiallisen tosiasia, että homoja kerättiin leirille ja tuhkattiin. Se nyt vaan on fakta, usko Aatu sitten mihin tahansa.
Toiven fakta on, että saksalaiset sitilaat haudattiin toteamalla, että e kuolivat uskossa HItleriin. Tämän on useasti kertonut jatko- ja Lapin sodan veteraani ja invaliidi, joka oli sattumoisin isäni. Hän muuten suoritti asepalveluksen vasta sodan päätyttyä keväällä 1945. Oli ollu jo pari vuotta ja parissa sodassa.
Hyvä Alexius, miksi sitten niputat yhteen Aatun, fundikset (tarkoitat tällä ilmeisesti fundamentalisteja) ja SS-joukot? "On siis kokemuksia fundisten touhuista". Tein tästä lauseesta selvän johtopäätöksen. Vai olenko tältä osin käsittänyt kirjoituksesi väärin?
Voidaan myös sanoa että homot ovat kyllä haastaneet noita kristittyjä myöskin esimkirkon piirissä hakiessan tuota hyväksyntää omalle olemiselleen.
Sukupuolinen suuntautuminen on ihmisen ominaisuus ja fundamentaalinen sellainen.
Uskonto puolestaan on elämäntapavalinta ja useille fundamentalistinen sellainen.
Ilmeisesti asiat tuppaavat sekaantumaan niiden ihmisten päässä, jotka eivät erota fundamentaalia fundamentalismista.
Niin paljon kuin nautinkin kommenteistanne (erityiskiitos Erkki Latvalan "hattu"-kommentista) kommentoin alkuperäisen tekstin aihetta.
Soluttautuva toimittaja on kyseenalainen toimija. Nyky-yhteiskunnassa median ja maailmanlaajuisen tietoverkon rooli on hyvin suuri ja toimittajan uhriksi joutunut voi pahimmassa tapauksessa joutua kärsimään enemmän kuin hänen tekemänsä teosta olisi inhimillisesti ajatellen tarpeen.
Eheyttämistoiminta on kuitenkin nykyisellään epäkohta, jolle tulisi tehdä jotain. Sen sijaan että kirkkokunta tarjoaa hämmentyneelle nuorelle tukea ja ymmärrystä, hänelle tarjotaan valmis ratkaisu. Tuohon ratkaisuun sisältyy epävarman nuoren persoonaan kohdistuva manipulointi ja se on väärin. Tällaiseen aivopesuun ei lisenssillä toimiva terapeutti saa lain mukaan osallistua. Seurakunnan toimintanakin se on väärin, mutta inhimillinen erehdys on helpompi ymmärtää niiden kohdalla, jotka eivät koulutustaustansa puolesta voi ymmärtää tällaisen manipulaation voimaa. Se vaarantaa nuoren mielenterveyden.
Uskovaisella on oikeus sanoa, että homous on syntiä tai sekoitekuiduista tehtyjen vaatteiden pitäminen. Psyykkinen pahoinpitely ei kuitenkaan ole sallittua.
Eikö ole lukuisissa tutkimuksissa todennettu, että homoseksuaalius on synnynnäinen ominaisuus, vähän kuten vasenkätisyys tai vihersokeus?
Ja eikös tästä taustasta lähtien ole aikamoista henkistä väkivaltaa moinen "eheyttämiskoulutus"?
Tietysti tuollainen "eheyttäminen" voisi olla vapaaehtoisena, mutta ketään ei pitäisi ehdottaa tuollaiseen. Itse en usko siihen pätkääkään. Siksi koen homoaktivistien "soluttautumisen" tervetulleena asiana. Avoimessa toiminnassa ei pitäisi olla mitään peiteltävää. En usko, että kukaan oikeasti homoseksuaali voi "eheytyä". Kristillinen bi-seksuaali (kuten siinä "eheytyksen" mainos-videolla) voi sulkea toisen, oman sukupuolensa edustajat pois partneri-listalta, mutta ei täysin homoja pidä yrittääkkään muuttaa, koska ei ne muutu. Korkeintaan saavat aikaan epätodellisen kulissi-avioliiton - jossa petetään sekä itseä, että puolisoa. Ei hyvä.
Homous ei ole sairaus vaan synninvalinta. Homous on syntiä samanlailla kuin murha ja juoppous ja huoruus jne.. Murhaaja himoitsee murhata, alkoholisti juoda ja huorintekijä huorata. Kukaan tällaisen lihan teon harjoittaja ei voi periä Jumalan valtakuntaa jos ei tee parannusta eli käänny synnistä jota harjoittaa pois.
1.Kor.6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset (homoseksuaali),
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Jumalan sana ei eroita homoseksuaalisuuden syntiä huorintekemisestä, epäjumalanpalvelemisesta, huoruudesta, varkaudesta, ahneudesta, juoppoudesta ja pilkkaamisesta jne.. Homous ei ole mikään luonnollinen ominaisuus samoiten kun murhaajan himo murhata tai varkaan varastaa tai juopon juoda vaan nämä kaikki ovat syntiä ja synninvalintoja.
Homous on synninvalinta täysin samoin kun varkaus, juoppous ja murha tai huoruus. Kukaan ei synny homoksi vaan se on lihan himo jonka ihminen valitsee.
Nyt asia on niin että nyky yhteiskunta on tekemässä tästä vääryyden valitsemisesta hyväksytyn asian ja tätä vääryyttä ei saisi enään vääryydeksi sanoa sillä jotkut ihmiset rakastavat niin elää tässä vääryydessä.
Olen tavannut naisen joka oli lesbo ja piti itseään miehenä naisen ruumiissa. Hän ei ollut mikään bi-seksuaali vaan täysi lesbo joka luuli olevansa mies joka syntyi naisen ruumiiseen. Kun hän tuli Jumalan sanan kuulemisesta uskoon niin hänen minä kuvansa parani ja hän tunsi itsensä naiseksi ja rupesi inhoamaan lesbo elämää.
Tällaisia ihmisiä on paljon ja he ovat elävä todiste siitä ettei ole kyse mistään fysikaalisesta ilmiöstä aivoissa eikä geeneistä jne.. sillä näiden ihmisten mieli muuttuu uskoon tulon jälkeen kun Jumala parantaa heidän synnin vääristämän mielen. Eli on kyse synnistä ja kapinasta Luojaa kohtaan. Kukaan ei siis synny homoksi sillä muutoin uskoon tulo ei muuttaisi ihmisen himoja pois homoseksuaalisuudesta.
Väitteet että lukuaisat tutkimukset osoittaisivat että homous olisi synnynnäistä kumoutuvat siinä että useat homoseksuaalit ovat muuttuneet uskoon tulossa heteroseksuaaleiksi. He ovat biologisia todisteita ettei homous ole synnynnäistä ja että tutkimukset jotka niin väittävät ovat tutkimuksia joidenka oletukset ovat biologisia tosiasioita vastaan.
Ihmiset joilta homoseksuaalisuuden himo on kadonnut uskoontulon myötä ovat geneettinen todiste siitä ettei homoseksuaalisuus ole geneettinen ominaisuus vaan synninvalinta.
Verkottuiko kertomani naisen aivot Jumalan sanan kuulemisesta uudelleen ja hän tunnistikin itsensä naiseksi. Vai muuttuiko geeni joka altisti hänet muka homouteen geeniksi joka muutti hänet heteroksi. Ei tietenkään sellaiset väitteet ovat vain paholaisen aikaansaamaa eksytystä jossa synnistä koitetaan tehdä hyväksyttyä ja luonnollinen ominaisuus.
Olen myös tavannut monta entistä alkoholistia joidenka himo juoda loppui heti uskoon tultaessa. Olen myös kuullut että jotkut tiede miehet ovat teorioineet alkoholigeenistä mutta jos se olisi geeneissä niin silloinhan siitä ei uskoon tulon kautta voisi parantua.
Joten alkoholismissa ei ole kyse geneettisestä asiasta ja sen lukuisat ex-alkoholistit jotka ovat tulleet uskoon todistavat olemalla siitä itse elävä esimerkki. Kukaan ei siis synny myöskään alkoholistiksi eli alkoholismikaan ei ole geneettinen ominaisuus ja sen monet ex-alkoholistit todistavat ollen siitä geneettinen todiste.
Samoin homous ei voi olla geeneissä sillä jos olisi niin kukaan ei voisi uskoon tulon kautta muuttua sellaisesta.
Mutta koska kuitenkin monet ovat muuttuneet (eheytyneet) uskoontulon kautta pois homouden synninhimosta kun Jumalan rakkaus on parantanut heidän synnin rikkoman mielensä eli antanut synninorjuudessa elävälle ihmiselle voiman mielenmuutoksen PARANNUKSEEN synnistä. Nämä ihmiset ovat elävä esimerkki ja todiste siitä että homous ei ole geeneissä tai missään materiassa vaan ne ovat synnin valintoja joihin uskomaton ihminen voi eksyä.
Samoiten kuin himo huorata, varastaa, raiskata, tappaa jne.. mikään noista ei selity geeneillä vaan sillä että ihminen elää pahassa maailmassa uskomattomana saatanan vankeudessa synninorjuudessa josta vain Herra Jeesus voi ihmisen sanansa kuulemisen kautta pelastaa.
Tämähän on koko Raamatun perusilmoitus. Eli se että Jumala pelastaa armonsa kautta synninorjuudessa elävät ihmiset ne jotka pelastua synneistään haluavat ja turvaavat Jumalan apuun.
Sellaisesta myös kaikki kristityt ovat eläviä esimerkkejä sillä ei kukaan koskaan synny kristityksi vaan uskoon voi tulla vain Jumalan sanan kuulemisen kautta kun tunnistaa itsensä syntiseksi ja katuu ja huutaa Herraa Jeesusta avuksi synninhädässä avuksi. Sillä jokainen joka huutaa Herraa Jeesusta avuksi pelastuu.
Tällaiset väitteet että synti olisi geeneissä tulevat lisääntymään lopun aikana kun vääryys pääsee valtaan ja ihmiskunnan kapina Luojaansa kohtaan huipentuu. Herra Jeesus profetoikin että lopun ajan ihmiskunta tulee elämään ennen Hänen paluutaan Sodoman ja Gomorran synnissä. Sodoma ja Gomorra olivat luonnottomien himojen eli homoseksuaalisuuden synnin vallassa ja siihen syntiin maailma menee ja media ja tiede ovat sitä todistamassa lausunnoillaan. He todistavat Raamatun sanan käyvän toteen.
"Olen tavannut naisen joka oli lesbo ja piti itseään miehenä naisen ruumiissa".
Et ole.
Onpa sulla taas niin tuoreita mielipiteitä 2000 v. takaa.
Saresvaara
Homous on synnynnäinen ominaisuus ihan siinä kuin heterous tai bi-seksuaalisuuskin.
Jukka Johansson; "Saresvaara
Homous on synnynnäinen ominaisuus ihan siinä kuin heterous tai bi-seksuaalisuuskin."
Niin onkin. Sitä juur tarkoitinkin:)
Mikael Torppa; "Homous ei ole sairaus vaan synninvalinta."
Ei ole valinta. Se on se, miksi synnytään. Heterona olisi helpompaa, ja yhteiskunnassa muutenkin, sumplia elämäänsä esim. lapsien suhteen. Luuletko, että se(homous) on joku tietentahtoinen "valinta"?
Tiedän että tarkoitit sitä. Ajattelin vaan, ettei homutta tarvitse verrata vasenkätisyyteen, vaan juurikin heterouteen tai biseksuaalisuuteen. Ihmisten ominaisuuksia, ei sen kummempaa.
Näin nykytiede on asian havainnut olevan. Ei oma valinta, vaan luonnon valinta.
Luuk.16:27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
16:28 - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
16:29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
16:30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
16:31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
Raamattu ilmoittaa että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Jos ihminen ei usko Jumalan sanaa niin hän ei usko totuuteen vaikka näkisi mitä todisteita. Tässä Luuk.16 Jeesus kertoo siitä mitä ihmiselle tapahtuu kun hän kuolee. Rikas mies tuonelassa pyytää Aabrahamilta että Aabraham lähettäisi Lasaruksen (kuollut) todistamaan rikkaanmiehen veljille etteivät hekin joutuisi tuonelan vaivoihin. Aabraham vastaa jos he eivät usko Moosesta ja profeettoja (Jumalan sanaa) niin eivät he usko vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.
Koko Jumalan sana on totuus ja jos ihminen ei tule uskoon totuuden kuulemisesta eihän usko vaikka näkisi kuolleen tulevan siitä todistamaan. Tämä sama asia näkyy hyvin nyt täälläkin. Kira ja kumppanit eivät usko että homo olisi eheytynyt heteroksi eivät vaikka ihminen joka on eheytynyt tulisi itse siitä todistamaan. He eivät usko biologista todistetta.
Samoin kun ihmiset jotka eivät usko Jumalan sanaa eivät uskoisi sellaistakaan että kuollut voisi herätä kuolleista. He eivät usko vaikka itse näkisivät ihmisen joka on kuolleista härännyt ja kuulisivat hänen todistuksen. He sanoisivat ihmiselle joka kuolleista heräsi ettet sinä oikeasti ollut kuollut sillä se on tieteellisesti mahdotonta että kuollut ihminen heräisi kuolleista.
Kuollutta joka heräsi kuolleista voitaisiin jopa ruveta syyttämään huijariksi joka ei oikeasti ollut kuollut. Samoiten ihmistä joka olisi eheytynyt homoudesta Jumalan sanan kuulemisen kautta ei uskota oikeasti olleen homo.
Ihmiset jotka eivät halua uskoa Jumalan sanan totuutta eivät halua uskoa siihen vaikka näkisivät biologisen todisteen asiasta vaan he silti kiistävät sen vedoten tieteeseen johon uskonsa perustavat. Sellaista uskoa sanoisin sokeaksi uskoksi.
Vertasin homoutta vasenkätisyyteen ja vihersokeuteen vain siksi, että "hölmömpikin ymmärtäisi" että nyt ollaan tekemisissä synnynnäisen ominaisuuden kanssa. Poikkeuma se toki on, eikä mitenkään "luonnollinen", mutta ei vaikuta persoonaan noin muuten mitenkään välttämättä.
Mikael Torppa:
Jos tiedossasi on Uskovainen ihminen joka on "eheytynyt" homoudesta, ole hyvä ja esittele meidät. Haluan haastatella häntä JA esittää myös vaikeita kysymyksiä ilman uskonveljien tai siskojen läsnäoloa. Sillä jos tälläinen henkilö todellakin on olemassa, hän on luonnon ihme. Äläkä vaivaudu linkittämään mitään Annika-videota; niiden todistusarvo on nollaa alempana minulle.
Millähän tavalla homoseksuaalisuus olisi suotuisaa luonnonvalinnan kannalta? Luulisi pikemmin että päinvastoin :)
evoluutioteoriassa oli muistaakseni jotain mainintaa anomalioiden rikastuttavasta vaikutuksesta lajin adaptaatioon...
Poikkeamat on osa evoluutiota. Niiden evolutionaarinen merkitys on siinä, että niillä "kokeillaan" poikkeamien hyötyä genomin kannalta. Jos poikkeamasta ei ole hyötyä, evoluutio poistaa poikkeamat. Jos taas hyötyä on, ne vahvistuvat.
Aivan samoin on käynyt vaikkapa ihmisen aivojen koon kanssa. Koska aivojen suurenemisesta on ollut evoluution kannalta hyötyä, se kehitys on saanut jatkua ja siten isoaivoiset on jääneet ja pienempi aivoiset (Cro-magnon, Neanderthal yms.) ovat poistuneet evolutiselta kartalta. Ei se sen kummempaa ole. Vain kyse elinkelpoisuudesta, ja tälläisiä luonnon "kokeiluja" tapahtuu joka lajilla.
On myös havaittu homoseksuaalejä yksilöitä monilla lintu ja nisäkäslajeilla, joten se ei ole ihmisen yksinoikeus. Vaikka ajatus "syntisestä Joutsenesta" on hieman erikoinen kyllä ;D
Tuolla muuten ex-homon kertomaa tarinaa jos jotain kiinnostaa: http://mootsartti.blogspot.com/
Kirjoituksesta päätellen homoaktivistien harjoittama propaganda on ollut hyvinkin tarpeen kun ajatellaan, että kristinusko on toiminut vuosisatojen ajan läntisen kulttuurin pääuskontona. Mutta tuskin sinun tarvitsee huolehtia enää kauaa tästä suvaitsemattoman homoideologian leviämisestä, sillä USAn vallanhimoinen kristitty oikeisto kyllä hävittää vielä niin homouden kuin luonnontieteenkin vitsaukset läntisestä kulttuurista voimallisen propagandansa avulla. Kohta me kaikki taas uskomme, että maa on litteä ja jumala loi maailman kuudessa päivässä ja että kaikenlainen yleinen rietastelu monogaamisen heteronormatiivisen avioliiton ulkopuolella on merkki tulevasta maailmanlopusta.
" Kirjoituksesta päätellen homoaktivistien harjoittama propaganda on ollut hyvinkin tarpeen kun ajatellaan, että kristinusko on toiminut vuosisatojen ajan läntisen kulttuurin pääuskontona. Mutta tuskin sinun tarvitsee huolehtia enää kauaa tästä suvaitsemattoman homoideologian leviämisestä, sillä USAn vallanhimoinen kristitty oikeisto kyllä hävittää vielä niin homouden kuin luonnontieteenkin vitsaukset läntisestä kulttuurista voimallisen propagandansa avulla. "
Oppi "geenistä tulevasta homoudesta" ei ole luonnontiedettä, ei ainakaan vielä.
Miksi sitä pitää koko ajan jauhaa kuin tiibettiläistä rukousmyllyä, ja leimata todistetusta luonnontieteestä kiinni pitävät "uskovaisiksi" ja jopa "fundametalisteiksi" usein täysin perusteettomasti?
" Kohta me kaikki taas uskomme, että maa on litteä ja jumala loi maailman kuudessa päivässä ja että kaikenlainen yleinen rietastelu monogaamisen heteronormatiivisen avioliiton ulkopuolella on merkki tulevasta maailmanlopusta. "
En tiedä itkeäkö vai nauraa tätä keskustelua?
Alas nyt Petri sielta barrikadeilta. Tiedatko mika on yhteista homoseksuaaleille, Jeesukselle, ja Petri Paavolalle? Mieltymys viiksiin.
Itseasiassa, jos nakisin sut esimerkiksi DTM:ssa Helsingissa, niin veikkaisin, etta oot hankkimassa itsellesi miesseuraa. En ikina uskoisi sua eheytyjaksi. Sen verran raflaavat noi sun kasarikuteet. Mut ei siina, ens kesana sitten Wilhelmia poskeen taas, eiks vaan? ;)
Niin ja piti viela todeta, etta mista sita tietaa, vaikka Jeesuskin olisi elamassaan joskus kokeillut miesta? Siihen aikaan se oli kovin yleista, ja vaikka elamansa loppuvaiheessa han ei varmasti homo ollutkaan, niin biseksuaalisuus on mahdollinen vaihtoehto.. Siella han vietti yksinaisia oita miesporukassa ja joivat viinia. Kuka tietaa, vaikka siella joku ilta olisi Jesse pakannut Juudasta takakonttiin, niin etta Jerusalem raikaa...?
"Jälkikäteen paljastui, että potilas oli toimittaja ja homoaktivisti, joka oli salaisesti nauhoittanut kaikki terapiaistunnot ja tehnyt valituksen terapeuttien ammattijärjestölle (British Association for Counselling and Psychotherapy). "Potilaan" tekemän valituksen jälkiseuraamuksena kristitty terapeutti menetti oikeutensa toimia ammattiyhdistyksen valtuuttamana terapeuttina."
Oikein toimittu! Eheytys on vahingollista uskonnollista väkivaltaa, joka tulisi hävittää maan päältä. Kannatan sydämestäni aktivistien toimintaa! Tässä on sitä oikeaa tutkivaa journalismia.
Juurikin nain! Eheytystoiminnan ja aivopesun valilla ei ole mitaan eroa! Rikollisia ja moraalittomia ihmisia tuollaiset. Ankevat vakisin omaa heimouskontoaan muiden ihmisten kasvoille.
"Herran Jeesuksen opetuslapset eivät pakota ketään väkisin muuttumaan, eivät ainakaan terveessä ja Raamatullisessa uskossa olevat."
-Oletko koskaan kuullut sanaa ryhmäpaine? Miten luulet sellaisen vaikuttavan uskonnollisessa yhteisössä siihen ainoaan, joka on (julkisesti, Kaapihomoja on varmasti enemmänkin) erilainen? Etenkin kun aina on joukossa joku/joitain jotka katsovat asiakseen "saarnata" synnin pois...
Homoseksuaalisuus oli aikaisemmin mielisairauksien tautiluokituslistalla, mutta Amerikan psykiatriyhdistys päätti poistaa sen em. listalta. Ajateltiin ilmeisesti, että koska homoseksuaalisuus "lisääntyi", se varmaan kuuluu evolutiivisen eli kehittyvän ns. tulevaisuuden normaaliuden piiriin. Suomi muiden amerikkalaisen "viisauden" matkijoiden kanssa on mennyt perässä.
On mielenkiintoista, että mm. tupakointi on vasta nyt saanut rajoituksia. Kun suuri osa väestöstä poltti ja sai siitä rauhoitusta sielulleen muiden elämää tasapainottavien lääkeaineiden lailla, eikä tajuttu tupakoinnin terveysvaikutuksia, poisottaminen olisi ollut kuin olisi lähtenyt ottamaan tikkaria lapsen suusta. Parkuhan siitä pääsee. Nyt kun on historian testissä havaittu tupakoinnin huonot terveysvaikutukset, sitä on lähdetty kieltämään tai vähintään estämään sen haittavaikutusten leviäminen sauhuttelijan lisäksi toisiin kansalaisiin.
Sama idea haittavaikutusten myöhemmästä tajuamisesta ja siksi hitaudesta puuttua asiaan pätee myös homouteen. Kokonaisvaltainen näkemys, ongelmakentän tiedostaminen puuttuu ja siksi puuttuvat myös mahdollisuudet tarttua näihin ongelmiin. Jos ei tajuta, että on ongelma, ei tajuta myöskään mitään mieltä ongelmanratkaisussa.
Homoseksuaalisuus voi olla fyysistä perua samalla tavalla kuin jollakin voi olla suvussa diabetestä tai altistumista syöpäsairauksiin. Tutkimus kertoo, että jokaisessa sukupolvessa tapahtuu noin 60 perimän mutaatiota, jotka laskevat seuraavan sukupolven ihmisen tasoa. Ihmiskunta rappeutuu. Sairauksien yleistyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi muuttaa terveyden määritelmää, koska se vie mahdollisuuden parantumiseen.
Homoudessa voisi lähteä etsimään samalla tavalla lääkehoitoja kuin muissakin sairauksissa, eikä se olisi ihmisoikeuksien polkemista. Avun saamisoikeus taitaa olla enemmän ihmisoikeus kuin sairastamisoikeus.
Ihminen syntyy miehen ja naisen yhteyden tuloksena. Tämä sama rakastava viitekehys on tarkoitettu myös lapsen kehityskehykseksi, jossa hän voi kasvaa kaikin puolin aikuiseksi mieheksi ja naiseksi.
Valitettavasti tämä ideaali ei aina toimi edes ns. perusperheissä, joissa on isä ja äiti, puhumattakaan yksihuoltajaperheistä tai muista vielä erikoisemmista ihmissuhdeviritelmistä.
Näissä "sairaissa" viitekehyksissä kasvaa viitekehyksen aikuisiin sovittaen uusia sairaita. Usein lapset, ja heistä kehittyvät aikuiset eivät koskaan tiedosta, miksi olen se mitä olen, vaan ajattelevat olevansa jonkin normaalin kehityksen tulosta.
Homoutta voidaan kutsua myös yhdeksi tällaiseksi kehityshäiriöksi. Ihminen saattaa muuten olla älykäs, fyysisesti terveen tuntuinen, mutta sielunelämän puolella oman seksuaalisen mies- tai naisidentiteetin kehittyminen ei olekaan päässyt täyteen aikuisuuteen. Katseet kääntyvät isien ja äitien oman kasvun, heidän ihmissuhde-elämänsä suuntaan. Tämä kaikki nimittäin heijastuu lapsiin ja heidän identiteettiinsä.
Homoseksuaalisuudesta voi jatkaa ihmisen kasvuaan aikuisen miehen ja naisen identiteettiin, jossa löytyy mahdollisuus suhteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tämä prosessi tosin kivulias. Elämän menneisyyden ikävien, tiedostamattomuuteen haudattujen asioiden perkaaminen, niiden läpikäyminen on kipeää, mutta tervehtyminen on mahdollista. Myös homoseksuaalisuudesta, jos sen vain uskaltaa tiedostaa.
"Homoseksuaalisuus oli aikaisemmin mielisairauksien tautiluokituslistalla, mutta Amerikan psykiatriyhdistys päätti poistaa sen em. listalta. Ajateltiin ilmeisesti, että koska homoseksuaalisuus "lisääntyi", se varmaan kuuluu evolutiivisen eli kehittyvän ns. tulevaisuuden normaaliuden piiriin. Suomi muiden amerikkalaisen "viisauden" matkijoiden kanssa on mennyt perässä".
Ei ajateltu. Homoseksuaalisuus ei täyttänyt sairauden määritelmää. tästä vimmastuneena uskonnolliseen oikeistoon kuuluva porukka poltti päreensä ja perusti oman yhdistyksensä, koska raamattua ei hyväksyttty lääketieteelliseksi auktoriteetiksi. Amerikanmaalla on nyt myös siis "raamatun totuuksille" perustuva psykiatriyhdistys.
Toiseksi, homoseksuaalisuus ei lisääntynyt, vaan tieto siitä lisääntyi.
Toistan: Amerikan psykiatrien seura muutti sairausluokituksia, jolla homoseksuaalisuus muuttui seksuaalipsykologisesta kehityshäiriöstä "normaaliksi". Tehtiin, kuten tehdään Amerikassa näinäkin päivinä, että esim. tuomari (vaikka ei taida olla sen enempää lääketieteen kuin muunkaan asiaan liittyvän ammattilainen) määrittelee tällaisia asioita usein omien mieltymyksiensä mukaaan mutu:lla. On hupaisaa seurata, kun tuomari laatii tuomioitaan lobbausryhmän vaikutuksesta tieteestä tai terveydestä/sairaudesta tai moraalista.
Terveyden määritelmän tasoa siis laskettiin, jolla sairaiden määrä väheni ja saatiin hetkessä aikaan enemmän "normaaleja" ihmisiä. Voisipa kaikkia sairaita hoitaa terveiksi yhtä näppärästi.
Yhteiskunnallisen kirjavuuden lisääntyminen, hippiliike, arvokapinat jne Amerikassa saivat aikaan muutoksia, jotka ovat näkyneet mm. homoseksuaalien määrän näkyvänä ja äänekkäänä lisääntymisenä. Kirjavoitunut, ristiriitaiseksi muodostunut "monikulttuuri" yhteiskunta ei enää ole tukenut ihmisiä heidän kasvussaan myös seksuaalisesti aikuisiksi miehiksi ja naisiksi. Mielihyvän tavoittelu ja kaikin puolinen, myös seksuaalinen, vastakkaisen sukupuolen kanssa yhteyteen kykenevä ihmissuhdeaikuisuus ovat kaksi eri asiaa.
Amerikan psykiatrien seuralla ei siis ole "(vaikka ei taida olla sen enempää lääketieteen kuin muunkaan asiaan liittyvän ammattilainen)" minkäänlaista asiantuntemusta omalla alallaan.
Hämmästyttävä lausahdus:-O
Taisin puhua tuomarista, joka on ehkä käynyt lakitieteellisen loppuun asti, mutta jonka toimenalaan eivät kuulu monet muut asiat, joista häntä kuitenkin vaaditaan tekemään päätöksiä. Surkuhupaisaa!
Amerikan psykiatrisen seuran väki taisi aikanaan ja yhä vieläkin olla ns. poliittisesti korrektia eli ottaa huomioon tilanteen kehittymisen yhteiskunnassa. Siinäpä ei sitten enää lääketieteen tosiasiat paljon painaneetkaan. Tähän lähestymistapaan on myös historialliset syyt.
Psykoanalyysin isä Sigmund Freund piti Wienissä kuuluisan puheensa, jossa hän puhui ihmisten sielunelämän ongelmista. Hän kosketti syviä tuntoja, kun väitti ihmisten ongelmien johtuvan mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessa. Seurasi syvä hiljaisuus, koska kaikki tiesivät viktoriaanisen ajan ongelmakentän.
Freund oli viisas mies, joka tajusi ajautuvansa ongelmiin puheensa kanssa. Hän ei halunnut joutua ulos piireistä. Niinpä hän vei psykoanalyysin turvaan todellisten ongelmien esille nostamisesta ihmisten kuviteltujen ongelmien hoitamiseen. Onhan se parempaa bisnestäkin, kun voi makuuttaa ihmisiä sohvalla puhumassa kuvitelluista ongelmista ja hoitaa mielikuvaongelmia mielikuvaterapioilla. Psykiatreja on vaivannut tämä sama tauti siitä lähtien. Em. Amerikan psykiatrinen seura on vahvasti ollut itsemurhan tehneen oppi-isänsä jäljillä. Sairaita parannetaan "helposti". Homoistakin tuli terveitä hetkessä. Tärkeää oli ajatella ja tuntea tilastaan mukavasti - PRIDE-marssilla ongelmansa kanssa voi tehdä muutosta, joka muuttaa ongelman positiiviseksi asiaksi.
Onneksi Freundin unkarilainen oppilas Lorentz tajusi, että todelliseen ihmisyyteen pääsy vaatii syvempää otetta. Tiedostamattomaan vaipuneet syyt mm. homouteen joutuu kaivamaan esille ajan kanssa. Ken uskaltaa kohdata itsensä ja menneisyytensä sen kaikkine kipeine tunteineen, pääsee vapauteen, löytää todellisen minänsä myös seksuaalisena olentona, seksuaalisesti aikuisena miehenä ja naisena. Hyvä terapeutti on kullan arvoinen apu tässä prosessissa, koska hyvin helposti ihminen lähtee karkuun kipeää menneisyyttään jonkinlaiseen tuntuu paremmalta pikalääke-mielikuvamaailmaan ja sen hyviin tunteisiin.
Puhuit itse laaketieteen tunnistamasta homogeenista. Toisin sanoen homous on luonnollista. Se taas, etta kaltaisesi tosi uskovaiset tulevat ja lyovat raamatulla paahan, pelottelevat nuoria homoseksuaaleja helvettiin joutumisella, ja ylipaataan ankevat omaa taikauskoon perustuvaa maailmankuvaansa mediassa lapi on mielestani kuvottavaa.
Aiemmin mainitsemastasi "faktasta", etta tosi rakkaus on mahdollista vain miehen ja naisen valilla, ovat varmasti miljoonat homoparit ympari maailman eri mielta. Tama kirjoitus on hyva esimerkki siita kuinka anget omaa sairasta maailmankuvaasi muiden ihmisten kasvoille.
Mielenkiintoista on se, että Sinulla, Pienoinen, on varaa kiistää tieteen tutkimukset.. mutta millä pätevyydellä??? Oletko kentien Geenitutkija vai käyttäytymistieteilijä? vai jotain muuta joka anataa pätevyyden tuohon?
"Edellä esitetty väite ei pidä paikkaansa, sillä uskoontulon myötä monet homoseksuaalit ovat hyljänneet homouden ja muuttuneet heteroiksi."
-Tuskimpa. Lähes varmasti nämä henkilöt eivät ole olleet homoja, Bi-seksuaaleja kenties. Bi-seksuaalin on huomattavan helppoa (homouteen nähden) hylätä käytösmalinsa toinen puoli, ainakin näennäisesti ja "ryhtyä heteroksi." Väitän kuitenkin, että jossain mielensä sopukassa nämäkin henkilöt tietävät oman taipumuksensa vaikka uskonnollisesta paineesta he sen kieltävätkin. Sellainen on aina tilapäistä.
DDT:stä
"Edellä esitetty väite on täysin naurettava. 1980 luvun jälkeen DDT myrkkyä ei juuri käytetä, sillä sen käyttö on useimmissa teollisuusmaissa kielletty lailla. Suomessa sen käyttö kiellettiin vuonna 1977. Naurettavaksi tämä väite osoittautuu sillä, että transseksuaalien määrä maailmalla (ja samoin Suomessa) kasvaa koko ajan, mutta DTT hyönteismyrkkyä ei enää käytetä. Eli jos väite pitäisi paikkaansa, niin määrän tulisi laskea koko ajan"
En ota kantaa väitteen oikeellisuuteen sinänsä. DDT on rasvaan liukeneva aine, joka liukenee vain heikosti veteen. Sen tiedetään aiheuttavan kaiken muun ohella myös muutoksia hormonitoimintaan.
DDT on tunnetusti aine joka kerääntyy sekä ravintoketjussa, että sitä saaneen eliölajin elimistössä, josta se poistuu varsin hitaasti. Maastossa DDT:n on todettu voivan olla vuosikymmeniä jollei alueelle kohdisteta masiivisia puhdistustoimia.
Suomessa DDT:n käyttö todellakin kiellettiin v.-77. Sen jäämiä, suuriakin, löytyy edelleen sekä maastosta, että ravintoketjuista. Katson, että tämä teoria on mahdollinen, vaikkakaan ei aukottomasti todistettu.
Tutkimuksista:
"Kun ihmisellä on hieno titteli (tiedemies, tohtori ja professori jne.) ja hän esittää hienojen sivistyssanojen kera olettamuksia ja väitteitä, joista tekee sitten faktoja (vaikka ne ovatkin oletuksia, eivät totta), niin kansa uskoo, kun kerran tiedemies tai professori niin sanoo. Eli he saavat tieteen varjolla esittää täysin naurettavia olettamuksia ja kansa uskoo!"
-Kun ihmisellä on hieno titteli (Pastori, Saarnaaja tai rivi Uskovainen jne.) ja hän esittää hienojen raamatunlainauksien kera olettamuksia ja väitteitä, joista tekee sitten faktoja (vaikka ne satukirjasta, eivät totta), niin uskovainen kansa uskoo, kun kerran 2000 vuotta vanha teos niin sanoo. Eli he saavat Uskonnon varjolla esittää täysin naurettavia olettamuksia ja luulevat, että kansa uskoo!
Ei muuta tällä kertaa.
Hyvä Jorma, kun lähtökohtasi tälle keskustelulle on omien sanojesi mukaan: "Mutta kiistän raamatun oikeellisuuden perusteluna millekään asialle", keskustelu kanssasi on paljolti ainakin tällä hetkellä turhaa.
Sinun mielestäsi siis "Raamatulla ei voi perustella mitään asiaa." Sinä myös luulet olevasi Jumalaa viisaampi. Sinä luet Raamattua vain siinä tarkoituksessa, että löytäisit sieltä mahdollisimman paljon "ristiriitoja".
Jos esim. Jeesusta kutsuttiin Nasaretilaiseksi ja hän syntyi Beetlehemissä, niin mitä ristiriitaa tässä on!? Häntä haluttiin kutsua näin, koska hän pitkään asui siinä kaupungissa.
On totta, että Jeesus todennäköisesti syntyi muutama vuosi ennen ajanlaskun alkua. Kun aikoinaan kauan sitten laskettiin Jeesuksen syntymävuotta eli vuotta nolla, siinä tehtiin virheitä.
Joidenkin tutkijoiden mielestä Jeesuksen veljet ovat voineet olla myös serkkuja, koska myös heistä voitiin käyttää veli nimitystä. Mutta jos Jeesuksella oli veljiä, heidän on täytynyt syntyä Jeesusta myöhemmin. Joosefia voitiin kutsua Jeesuksen isäksi, koska hän yhteiskunnallisessa mielessä adoptoi Jeesuksen omaksi pojakseen.
Arvoisa Mika.
Olisi varmaan pitänyt ilmaista itseni tarkemmin. Raamattu on (ja niin olkoon) peruste uskoville niihin asioihin, mitkä liittyvät uskontoon; Kenenkään uskoa Jumalaansa en tahdo kieltää.
Sen sijaan, Jos uskonnolla perustellaan saati kiistetään tieteen todeksi todistamia asioita, vailla minkäänlaisia muita argumentteja kuin äärimmäisen vanha uskonnollinen teos, siinä kohtaa kiistän kyllä raamatun pätevyyden.
Usko sanana tarkoitaa sitä, että joku uskoo jonkin asian olevan tosi tai valhe. Tälläiseen uskoon on aina joku peruste, oli se sitten tiede tai raamattu. Minä pidän tiedettä pätevämpänä perusteena maallisiin asioihin kuin raamattua. Tiede kuitenkaan ei voi olla peruste henkisiin asioihin, kuten usko ja uskonto raamatullisessa (tai koranillisessa etc.) mielessä ovat. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa ja sellaisena ne saisivat pysyäkin. Kummankaan sekoamatta toiseensa.
Uskon ja uskonnon sekoaminen tieteeseen johtaa eräisiin vaarallisiin ja korneihinkin ristiriitoihin. Tästä vain yhtenä esimerkkinä on erään uskontokunnan kielto verensiirtoihin, silloinkin kun se pelastaisi potilaan hengen. Jumala antaa ja Jumala ottaa- periaatteella mennään... ihmisen hengestä välittämättä. Onko se sitä lähimmäisenrakkautta jota raamattu edustaa? Ja eikö Jumala ota omansa verensiirroista huolimatta jos aika on?
EDIT: En luule olevani Jumalaa viisaampi. Luulen, ettei Jumalaa ole. Ei ainakaan sellaista Jumalaa jollaisena Raamattu sen meille tarjoilee.
"Suvaitsemattomuus on sellaista missä ilkeämielisesti vääristetään mitä toinen on sanonut sekä käytetään pilkkaavia ja loukkaavia nimityksiä niistä joiden kanssa on eri mieltä"
"Mielestäni homoaktivistien toisinajattelijoiden mustamaalaaminen, vääristyneen valheen kautta soluttautuminen osoittaa pakkomielettä tuhota toisinajattelijat sekä heterofobiaa, jossa koitetaan väkisin tuhota ja sabotoida ihmisen oma valinta, jossa hän haluaa muuttua homosta heteroksi."
Ja kirjoittajalla oikeus puhua epäkunnioittavasti lähimmäisistään on sitten saatu, anna arvaan, jumalilta ja hengenkirjoista.
Peace man.
Voi hyvanen aika mita liioittelua. Ainoastaan henkisesti vajaat ihmiset levittaisivat noin raikeaa propagandaa homoseksuaalisuuden sen eteen, etta homoseksuaalisuus hyvaksyttaisiin yhdeksi normaaliksi seksuaalisuuden muodoksi. Toisaalta taas ainoastaan kieroutuneet ja sairaat yksilot levittaisivat viela pahempaa propagandaa siita, etta homoseksuaalisuuden ansiosta ihminen palaa helvetin tulessa ikuisesti, ellei kiella omaa seksuaalisuuttaan. Raamattu on varsin voimakas aivopesun valine. Voisiko se selittaa vaitteesi homojen kaantymisesta heteroiksi?
Itse lahinna pyyhin kyseisella kirjalla takapuoleni. ;)
"Itse lähinnä pyyhin kyseisellä kirjalla takapuoleni". Mitä jos minä tekisin samoin koraanilla!? Jos sinä puhut näin rienaavasti, loukkaavasti ja pilkkaavasti Raamatusta, minulla pitäisi olla sama oikeus koraanin suhteen.
Mutta tämä ei ole lainkaan rakentavaa keskustelua. Luuletko sinä, "Benny", Raamattua herjaamalla käännyttäväsi meitä kristittyjä muslimeiksi? Silloin erehdyt pahemman kerran! Mutta kuten sanoin, en aio pyyhkiä takapuoltani koraanilla.
"Tämän päämärän täyttyessä homoliikkeen eräs päämäärä täyttyy, joka on vastustajien täydellinen eliminointi".
Te teette sen itse! Kiitosta täytyy antaa tälläisistä blogeista sinulle ja hengenheimolaisillesi. Ilman teitä asenneilmapiiri olisi homojen kannalta paljon huonompi.
Teet siis arvokasta työtä homojen oikeuksien edistämiseksi, josta sinulle vilpitön kiitos!
"Herra Jeesus profetoi, että homoseksuaalisuudesta tulee synti, jonka maailma tulee hyväksymään, pois lukien todelliset Herran Jeesuksen opetuslapset."
Laitako vielä kirjasi kohdan, jossa tuo profetia on?
Ei ole kahta sanaa siitä, etteikö homoliike olisi syyllistynyt varsin agresiiviseen, osin vääriteleväänkin media-markkinointiin oman asiansa puolesta. Se ei kuitenkaan ole yhtään sen agresiivisempaa tai vääristelevämpää, kuin uskonnollisten piirien anti-homo kampanjat. Puntit ovat siis tasan. Paitsi, että Uskovaisilla, etenkin USA:ssa on huomattavat (rahalliset ja poliittiset) tukijoukot, jollaisista toinen puoli saa vain uneksia.
Mites se Spongin tarina menikään, Old King James raamatusta. Oliko niin, että joku seurakuntalainen torui pappia uuden käännöksen käytöstä ja perusteli kantaansa niin, että jos Old King James kelpasi Jeesukselle, niin sen pitäisi kelvata tälle papillekkin:-)
Luukkaan evankeliumin kohta, jota siteeraat ei kerro homoudesta sen enempää kuin atsteekkien kalenterikaan. Yleisestä haureudesta kyllä. Lisäksi tekstissäsi on käännösvirhe tai sanavalinta "menivät miehelle" on vähintäänkin hämäävä (jae 27).
Evl.fi sivuston mukaan se kääntyy "naittivat tyttäriään", mikä tässä yhteydessä tarkoittanee heteroliittoja. Uskon jälkimmäistä käännöstä.
Lopuksi ja muistutukseksi jae omasta kirjastasi:
33. Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen.
Hyvaksyisitko, jos joku seurakuntasi eheytetyista haluaisi "kaantya" takaisin homoksi?
Se on mukava kuulla, etta kykenet asettumaan toisen kenkiin. Joutuuko uskonystavasi helvettiin valintansa johdosta? Vaikuttaisiko tahan mahdollinen homoseksuaalisuus?
Ymmarran tietylla tasolla sen, jos olet huolissasi homoseksuaalien ikuisesta sielusta ja haluat pelastaa heidat pahalta. Vaikuttaako tallainen ajattelu laajemminkin eheyttajien taustalla?
Kun nyt homoaktivistien keinoista keskustellaan, niin mitäs mieltä olette tästä: http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/02/texas_maaraa_aborttia_harkitsevat...
Tuo lakiesitys on yksiselitteisesti yksityistä valinnan vapautta loukkaava ja jopa psykologisesti arveluttava.
Joskin: Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että jotain tarvitsisi keksiä näille naisille, jotka käyttävät aborttia yhtenä ehkäisykeinona. Sitä se ei ole, eikä sellaiseksi se saa muodostua. Kysymys kuuluukin, että mitä näille tapauksille tekisi?
Kristittyjen pitäisi ymmärtää se tosiasia että heidän uskontonsa on vain uskonto muiden joukossa. Ei raamatun opit kuulu muille kuin kristityille itselleen. Eivät ne ole "faktoja" muille kuin uskovaisille ihmisille.
Kirkkoon kuuluu valitettavan paljon ihmisiä jotka eivät ole uskonnollisia mutta kuuluvat siihen vain sen takia kun enemmistö kuuluu. Tavalliselle ihmiselle vähemmistöön joutuminen on iso asia, oli kyse sitten elämänkatsomuksellisesta näkemyksestä, seksuaalisuudesta, yms.
En ymmärrä myöskään homojen intoa avioliittoon. Avioliitto on kristittyjen pyhäliitto. Miksi väkisin halutaan instituutioon joka ei hyväksy homoja. Kuinka moni juutalainen haluaa natsiksi?
Ja sitten vielä nämä eheytyneet homot...huh huh. Yhteisönpaine saa ihmisen uskomaan mitä tahansa. Kidutuksestakin on tutkimuksia että ihminen myöntää jossain vaiheessa mitä tahansa että se loppuisi siis sellaistakin mitä ei ole tehny tai tiennyt. Ja nyt rakkaat uskovaiset, en väitä että olisitte kiduttaneet "eheyttämisen" nimissä mutta uskon että sitäkin on tapahtunut historian pimeinä aikoina.
Valoja päälle! Sanoin joku viisas mies =)
Voisi jo lopettaa homojen hakkaamisen pls.
Elä elämääsi. Anna toistenkin elää omaansa.
(adoptioasiat excluded.)
muuten petri en kyllä näe tuossa sinun asenteessasi mitään eroa noihin entisajan ns miekkalähetyksiin joskin nyt kohteena sinulla on homot.suhtaudun tuohon eheytykseen kylläkriitisesti sen takia että siinä liikutaan vaaralisilla vesillä koska siinä puututaan olennaiseen osaan ihmisessä eli seksuaalisuuteen.
Ei sitten petrille ole tuttu tuo raamatun lause älkää tuomitko ettei teiitä tuomittaisi.
En lainkaan kadu enkä ihmettele että olen pääosin hylännyt Puheenvuoron ja siirtynyt aktivistiksi Vapaavuoroon. Palsta, jolla julkaistaan tällaista roskaa ja jossa Piho saa pauhata että homot ovat Saatanan asialla on epäilemättä aivan perseestä ja tarpeeton.
Taitaa toimituksessa vaaliväsymys vaivata.
Mita kunnioittaminen ja rakastaminen tarkoittavat, jos ei hyvaksy sita mita toinen tekee/ on? Tyopaikkakiusaamisesimerkkisi ontuu, silla siina vahingoitetaan ihmista ja siihen pitaakin puuttua. Homot eivat vahingoita ketaan. Jos koet, etta sinua on lyoty raamatulla, niin se voi johtua siita, etta anget katsomustasi muiden silmille. Homoseksuaalit eivat tunge sinulle vakisin homoseksuaalisuutta, se on puppua.
Ylipaataan, mika sina olet tuomitsemaan? Se on jumalan tehtava ja siita sinun tulisi pitaa nappisi erossa.
Raamatun mukainen uskova tuomitsee synnin, mutta rakastaa ihmistä. Eikä oikeastaan "mutta", vaan "sillä". Synti nimittäin on jotain joka ennenkaikkea rikkoo tekijäänsä itseään. Tämä on siis uskovien näkökulma. Pystyttekö te eri mieltä olevat ymmärtämään tämän? Että tästä lähtökohdasta katsoen on rakkautta varoittaa toista synnistä ja kehoittaa parannukseen?
Toki on esiintynyt ja varmasti yhä esiintyy paljon uskovia (tai valhesellaisia), jotka enemmän rikkoo ja saa aikaan hallaa taitamattomuudella, kovuudella, töykeydellä, väärin valituilla sanoilla jne. On uskovia jotka saarnaavat syntiä vastaan, mutta itse elävät synnissä (joko siinä tai jossain toisessa). Tällaisia oli Raamatun aikaan, ja tulee aina olemaan. Sille ei vilpittömät ja taitavat uskovat voi mitään, paitsi sitä samaa kuin muillekin syntisille, eli julistaa Raamatun vapauttavaa ilosanomaa ja rukoilla että Jumalan Henki saisi viedä sanoman sydämeen asti.
Petri hyvä, olisiko niin kuin vanha kansa on todennut, että siitä puhe mistä puute!
Voihan se kuitenkin olla myös niin, että kaikkein ehkä homofobisimmat henkilöt ovat niitä, joiden kaapin ovi on kaikkein tiukimmin suljettu ja lukittu. Eli pitäsi itse katsoa aina peiliin se tekisi oikein hyvää itse kullekin.
List of scandals involving evangelical Christians http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_scandals_involving_evangelical_Chri...
Jos kuutelisit vaikkapa videon http://www.youtube.com/watch?v=LQJ_aVA_NE8. Niin ja se peili!
1. Puhu homoudesta äänekkäästi ja niin usein kuin mahdollista
Tätä kohtaa toteuttavat äänekkäimmin uskovaisten antihomojärjestöt ja yhdistykset. Taitavat olla täydellisesti solutettuja.
Homojen omat kampanjat ovat lähinnä hiljaista vikinää kun sitä vertaa äänekkäisiin antihomoihin. Vielä homouden syntyäkin kiinnostavampaa on, miksi ihmisestä tulee äänekäs antihomo? Tavallisen ihmisen on erittäin vaikea ymmärtää, miksi jotain kiinnostaa nauttiiko naapuri nakkisämpylästä vai kahdesta nakista kun sille päälle sattuu.
Exodus Internationalin Australian-yksikön entinen johtaja, joka nykyään toimii homojen ihmisarvon ja oikeuksien puolesta: http://www.brisbanetimes.com.au/queensland/inside-the-gay-cure-ministrie...
Brasilian homonparannuspuoskarointiklinikan entisen johtajan järkyttävä kertomus:
http://thinkprogress.org/lgbt/2011/11/03/360334/brazil-ex-gay-comes-out/...

Kommentoi 134 kommenttia