pienoinen

Suomi äänesti väärin tuomio tulossa

Maallinen regimentti: Timo Soini siteeraa usein lausetta ettei kansa voi olla väärässä ja äänestää aina oikein. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä kansaa voidaan huijata sekä manipuloida äänestämään väärin. Näin kävikin näissäkin vaaleissa. Ainoa oikea valinta presidentiksi olisi ollut Paavo Väyrynen. Väyrysen vaaliteemat olisivat olleet kaikkein paras vaihtoehto Suomelle. Väyrysen teemat olivat tuki Suomen itsenäisyydelle ja puolueettomuudelle, tasa-arvoinen Suomen rakentaminen, tuki elävälle maaseudulle sekä elinvoimaisille maakunnille.

Väyrysen mielestä presidentin tärkein tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Hän pitää myös sitä tärkeänä, että Suomi säilyisi puolueettomana maana sekä jatkaisi viime vuosikymmenten menestyksellistä ulkopolitiikan linjaa. Väyrynen tuo esille myös sen, että Eurooppa-politiikka kuuluu ensi sijassa pääministerille sekä valtioneuvostolle, mutta presidentillä on tietenkin oma sanansa sanottava tässäkin asiassa. 

Väyrysen ajatukset ulkopolitiikassa ovat Suomen etujen mukaisia, sillä hän on sitä mieltä, että presidentin on omalta osaltaan huolehdittava siitä, että Suomea ei ajeta osaksi ylikansallista liittovaltiota perussopimuksia muuttamalla tai hivuttamalla. Hänen mielestä Suomen itsenäisyyttä on puolustettava. Väyrynen kannattaa ihmisyysaatteeseen perustuvaa luonnonmukaista hajautetun ja tasa-arvoisen yhteiskunnan kehittämistä, kun taas sinipunavoimat sekä cityvihreät kannattavat eriarvoisuutta lisäävää keskittämispolitiikkaa.

Väyrynen on myös suomalaisen työn suuri tukija ja hyvä esikuva, sillä hän itse työllistää yrityksensä kautta useita kymmeniä suomalaisia työntekijöitä. Paavo Väyrynen ei ole mies joka vain puhuu, vaan oman esimerkkinsä kautta toimii käytännössä suomalaisen työn puolesta. Moni muu ehdokas puhuu ja puhui pelkkää teoriaa, mutta Väyrysen teot puhuvat puolestaan.

Monet suomalaiset ovat pettyneet EU-politiikkaan ja sen tuomiin ikäviin asioihin. Nyt olisi ollut paikka antaa ääni itsenäisen Suomen puolesta Väyrysen kautta, jolla olisi ollut ainoana ehdokkaana mahdollisuus päästä läpi toiselle kierrokselle. Hän olisi presidenttinä ja arvojohtajana ollut oikeasti Suomen ja suomalaisten puolella. Eu-politiikkaan ja valtaeliitin tempauksiin kyllästyneiden äänestäjien olisi pitänyt varmistaa Väyrysen pääsy toiselle kierrokselle ja jättää äänestämättä ehdokkaita, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle. Nyt tapahtui kaikkein pahin mahdollinen ehdokasasettelu toiselle kierrokselle.

Tarjolla olleista presidenttiehdokkaista Väyrynen olisi ollut paras vaihtoehto koko Suomelle. Kansa äänesti toiselle kierrokselle Sauli Niinistön, joka ajaa valtaeliitin etuja ja uutta maailmanjärjestystä, jonka ideologia tekee uuden maailmanjärjestyksen kansalaisista pakkopäätösten mielivallan kohteita, joilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä, koska kaikki tullaan sanelemaan tietyn valtaeliitin ehdoilla. Kansa äänesti myös Pekka Haaviston toiselle kierrokselle. Pekka Haavisto ajaa samaa uutta maailmanjärjestystä, mutta hiukan erilaisista lähtökohdista käsin. Haavisto on vähemmistöseksuaaliryhmien voimakas airut, jonka päämäärä on koittaa tehdä luonnottomuudesta luonnollinen. Vähemmistöseksuaaliryhmän ihmiset ovat yhtä arvokkaita kuin kuka tahansa ihminen, mutta heidän elämäntapansa on luonnonvastainen. Suvaitsevaisuus joka suvaitsee luonnottomuuden ei ole hyväksi kansakunnalle eikä edistyksellistä, vaan rappioksi ja lopulta häpeäksi.

Jumalan regimentti: Jumalan sana kertoo meille kuinka huonosti on käynyt niiden kansakuntien, jotka ovat hyväksyneet luonnottomuuden harjoittamisen. Sodoma ja Gomorra oli tästä ensimmäinen vakava varoitus. Ihmiskunnan historiassa jokainen kansakunta, joka on hyväksynyt luonnottomuuden on maksanut siitä kalliin hinnan. Monet nykyihmiset pitävät Raamattu satukirjana, vaikka sen jokainen profetia tulee toteutumaan täydellisesti (suurin osa on jo toteutunut). Suomi äänesti tuomion itsellensä, sillä Niinistö ja Haavisto ajavat uuden maailmanjärjestyksen etuja, joka nostaa antikristuksen valtaan ihmiskunnan viimeisinä päivinä.

Ainoa ja paras vaihtoehto on antaa elämä Herralle Jeesukselle ja näin saada osallisuus iankaikkisesta elämästä sekä osa Suuren Kuninkaan valtakunnassa, joka perustuu täydelliseen rakkauteen, totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Sinulla on vielä mahdollisuus hypätä pois antikristuksen maailmanjärjestyksestä ja liittyä Jumalan valtakunnan kansalaiseksi.

 

Kotisivullani kerrotaan synnin orjuudesta vapautumisesta sekä  Suuren Kuninkaan (Herra Jeesus)  rakkaudesta ja hyvyydestä: http://koti.phnet.fi/petripaavola/

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän joukopiho kuva

Petri Paavola

Aiotko äänestää vai olla äänestämättä?

Minä olen ajatellut äänestää Niinistöä, jonka monia ajatuksia kyllä vastustan, mutta joka on kuitenkin koulutettu armeijan (myös RUK) käynyt heteromies ja reservin kapteeni. Lisäksi Niinistö kuuluu kirkkoon.

Haavisto on kirkkoon kuulumaton ja kouluttamaton homosivariagnostikkoylioppilas, joka yrittää olla hyvää pataa kaikkien kanssa. Presidentti ei kuitenkaan voi olla mikään söpö nössöpoika, vaan jämäkkä ja voimakastahtoinen mies, joka uskaltaa sanoa suorat sanat kenelle vain.

Voi voi, kun naurattaa niin tuo otsikko että ei mitään rajaa.

"Äänesti väärin" Oliko tämä demokratia vai esimerkiksi poliisivaltio?

Sinun näkemyksesi ei ole yhtään sen "oikeampi" kuin viereisen kaverinkaan, saanen muistuttaa että presidentin pääasiallinen toiminta liittyy PR-henkiseen ulkomaiden suhteisiin, ei sisäpolitiikkaan tai kotimaan maatalouden olosuhteiden parantamiseen, sen suuremmin kuin mihinkään muuhunkaan kotimaan asioihin. Toki saa ajaa mitä asiaa haluaa, mutta vaikutusmahdollisuus on pikkaista vajaa olematon juuri mihinkään muuhun kuin nimenomaan ulkomaisiin suhteisiin.

Paven kannattaa kokeilla muihin virkoihin hakemista jos agendat pysyttelee kotimaan olojen parantamisessa, jos oikeasti haluaa vaikuttaa asioihin.

Käyttäjän veehoo kuva

Muuten hyvin perusteltu kirjoitus, mutta se Suomelle kaikkein paras Paavo olisi ollut Lipponen. Siinä vain kävi niin, että kun 1990 -luvulla Suomen talous laitetiin kuntoon Lipposen ja Niinistön yhteistyöllä. Pääavolle jäi leikkaajan maine ja Saulille sankarin viitta. Tasan ei käy mainen onni. Onneksi kuitenkin, kuten Lipponen kiitospuheessaan kannattajille totesi, neasiat, joita hän vaalikampanjassaan nosti esille, kantavat vielä pitkälle.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Viljo Heinoselle:Hinta oli liian kova tavalliselle kansalaiselle.
Lipponen oli äärioikealta vielä paljon enemmän oikealla.

Paras Suomelle olisi ollut jos kaksi ehdokasta olisi saatu yhdistettyä. Ehdokas Pekka Lipponen olisi varmaan saanut, ainakin keski-ikäisiltä mahtavan äänisaaliin.

Faktisesti, Eka kierros on ohi. Kansa on äänestänyt ja se äänestää aina oikein. Vaikka kuinka marisette. Sitä kutsutaa Demokratiaksi, silloinkin, kun tulos ei ole omaa itseä miellyttävä.

Käyttäjän henry kuva

Muistakaamme, että suurin syy Paavo Väyrysen jäämiseksi kolmanneksi, oli Kepun vastustus.
Kepu pettää - aina.

Henry

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Kepun johto tosiaan petti Väyrysen.

Käyttäjän artolehkamo kuva

Terve Petri.

Itse äänestän Niinistöä koska oma ehdokkaani on pelistä pois. Oma ehdokkaani oli Sari Essayah.
Ääni Niinistölle tarkoittaa sitä, että kyseessä on "kahdesta pahasta vaihtoehdosta se vähemmän paha."

Media pyörittää Suomea kuin pässiä narussa. Haaviston antikristilliset ja Kristuksen tervettä oppia vastaiset arvot muovattiin "miellytäväksi paketiksi" ja kansa nielaisi syötin koukkuineen, siimoineen, painoineen ja vapakin meni siinä sivussa.

Tämä aika hämää myös monet kristityt. Ennen niin palavat julkkiskristityt ovat väljähtäneet vuosien saatossa ja jodenkin nimi komeili Haaviston tukilistalla.

Kun aika vain ja ainoastaan huonenee tästä ja jos kristitty ei valvo tilaansa, hän luisuu maailmaan ja hyväksyy väärät arvot. Sitten se on menoa, sillä tälläinen maallistunut ja valvomaton kristitty ei kykene vastustamaan tai kestämään antikristuksen valtakuntaa; saatika pedon merkkiä. Vainoista nyt puhumattakaan.

Käyttäjän taappo kuva

Sama tilanne minulla, Arto!

Sarilla ei ollut mahdollisuuksia päästä läpi, mutta hän teki upean kampanjan ja piti kristillisiä arvoja parhaiten esillä.

Jäljellä olevista ehdokkaista Niinistö on ainoa vaihtoehto, jota voin äänestää.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja